Vegaanista joulua valmistelen







 Tänään olin hirmuisen väsynyt.  Ehkäpä liikaakin sosiaalista elämää ja touhuilua ollut viime viikolla.

Ryhdistäydyin kuitenkin, laitoin joulumusiikin soimaan ja ryhdyin kuorimaan bataattia. Tein bataattilaatikon, johon käytin kaurakermaa. Maustoin sen lisäksi siirapilla, kanelilla, inkiväärillä ja ripauksella kardemummaa.

Sillä välin, kun bataattilaatikko paistui uunissa, tekaisin vielä pullataikinan kauramaitoon käyttäen rasvana keijun maidotonta levitettä. Kananmunaa en käyttänyt, en taikinaan, enkä voiteluun,  vaan voitelin kauramaidolla, ripottelin pinnalle raesokeria ja laitoin jokaisen pullan päälle muutaman koristekirsikan puoliskan.

Täytteenä oli Levitettä, sokeria ja mantelirouhetta. 

Eli pullistakin tuli vegaanisia, jollei kuivahiivaa lasketa.

Jääkaapissamme on jo pitkällä päiväyksellä varustettu seitan- kinkku. Nämä vegaaniruoat ovat tytärtäni varten, joka tulee lastensa kanssa jouluna meille.

Tänään kutsuimme mieheni sedän 88v vaimoineen iltakahville tai glögille, joten saadaan maistaa näitä vegaanipullia vähän näin  tuoreeltaan. Voi olla, etten pullien vegaanisuutta edes mainitse, ettei tule ennakkoluuloja 😅

 Makuhan on aivan yhtä hyvä kuin tavallisissa pullissa. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meneekö joulu pilalle pakettien vuoksi?

Meidän vanha keittiö :)

Vuoden viimeisiä vieraita...