Eikun vain elämää….

Kuoronjohtajan kukkaset komeilevat keittiöni pöydällä.  Eilinen päivä oli huikea. Päivällä sain olla kuulemassa ja kokemassa runoesitystä "Annetaan lapsille maapallo".  Olipa koskettavia esityksiä. Ja mikä eläytyminen! Oikein piti ihmetellä, kuinka lausujat osasivat ulkoa niin monta runoa. Ja miten syvälle ne pureutuivatkaan, kun eläytyminen oli jo ihan dramatisoinnin tasoa.  Erityisesti mieleen ja sydämeen painui lasten lauluesitys runojen lomassa ja Eeva Kilven runo "Naiset huutakaa".  Illalla sain sitten olla kuorokonsertissa sekä Valonan, että Kuusveisaan kanssa. Oli mieleenpainuvia esityksiä ja jännitys palkittiin. Kaikki esitykset, niin meidän kuin muidenkin, onnistuivat hyvin ja osa meni aivan tunteisiin.  Pieniä mokia tuli itsellenikin säestyksessä, mutta mitäpä niistä, kun eivät haitanneet kokonaisuutta.  Ihanaa kun täällä kotipaikkakunnallani on tällainen jokakeväinen kulttuuriviikko. 👍 Tähän loppuun vielä mainitsemani Eeva Kilven runo: NAISET HUUTAKAA Äl

Jännää, kun on ollut uusi koti jo jonkin aikaa haaveena ja siltikin nyt, kun on jo oikeasti vähän talokaupan haisua ilmassa, tämä nykyinen koti tuntuukin niin kovin ihanalta.  En peräänny, en. Uutta kohti mennään!  Kuitenkaan en harmittelisi sitäkään, jos kesä otettaisiin vastaan tässä nykyisessä. Terassilla poutapilviä kattolasin läpi katsellen... Ja kuitenkin. Asiat menevät niin kuin ne on tarkoitettu mentäväksi.  Sitähän me ajattelemme, että ehkäpä meidän  on aika olla pian jossakin muualla ja tämän talon on aika saada uudet asukkaat. Täällä on tilaa uusille unelmille,  lapsen askelille puutarhassa, leikkimökin maalausta.  Ehkäpä ensi syksynä joku muu poimii vadelmat ja omenat. Ja elää täällä omia unelmiaan todeksi.   Ja meillä on ihan uudet unelmat.  Silti joku ihmeellinen haikeus on ilmassa.  Mutta Elämä on siitä ihanaa, että se on seikkailu, jota ei tiedä etukäteen. Ei tiedä, mitä nurkan takana odottaa.  Rakas ystävä totesi muutama päivä sitten, että silloin kun on epävarmuusteki

 Todellinen, luottavainen rauha syntyy siellä, missä on kuljettu läpi pimeimmän laakson. Todellinen rakkaus -  se, joka näkee sinne, minne ihmissydän ei näe.  Se, joka ymmärtää virheittemme, epäonnistumisiemme perimmäiset syyt, seuraukset, on jotain enemmän kuin ansaitsemme,  enemmän kuin saatamme käsittää.  Todellinen rakkaus Ei kysy minulta, mitä minä jaksan, osaan tehdä sen eteen. Todellinen rakkaus  meni ristille puolestani. Se ei vaadi minulta mitään.  Ja kuitenkin  on oltava aivan hiukan naiivi, aivan hiukan jotakin muuta, kuin mikä maailman silmissä on fiksua ja viisasta, jotta ymmärtää lahjan äärettömän arvon. Lahjan, joka vain tarvitsee ottaa vastaan. -E-M. M -

 

 (Tänään ennen kuoroharjoituksia mietin ylistämisen olemusta. Siitä pieni runo) Haluan ylistää Jumalaani. En siksi, että olisin jotenkin Niin suuri uskossani,  Niin täynnä voimaa ja varmuutta. Jos sitä ylistäminen vaatisi, en varmaan koskaan voisi  ylistykseen yhtyä. Mutta koska olen armahdettu syntinen.  Niin paljosta armahdettu, Vapaaksi ostettu. Koska tämmöisenäni kelpaan. Hänelle, joka on kaiken Luoja, Kuningasten Kuningas,  Herrojen Herra. Tämmöisenä heikkona, Vajavaisena, pienenä, arkana  Saan kuulua osaksi hänen valtakuntaansa . Olla osa Hänen suurta, pyhää suunnitelmaansa.   Ja kun tajuan, Että itsessäni en mitään, Mutta Hänessä Minulla on kaikki! Minulla, pienellä,  vähäpätöisellä  On Isäni valtakunnan kansalaisuus. Olen Hänen rakkautensa ja armonsa Ympäröimä. Kuinka voisin olla kiittämättä? Häntä ylistämättä? Jos avaan suuni ylistykseen,  kohotan käteni, en tee sitä näyttääkseni muille   En tee sitä itselleni, Vaan teen sen  tuntien pienuuteni Hänen suuruutensa edessä, Syntis

  Rakastan tehdä kirjoneulesukkia. Nämä valmiiksi saatuani en ollut aivan tyytyväinen, joten päätin pitää ne itse. Näihin otin vain hiukan mallia ohjeesta ja päästin mielikuvitukseni valloilleen ja lopputulos tuli ehkä liiankin kirjava.  Olen käsityöihmisenä hyvin villasukkakeskeinen. Niitä tehdessä rentoutuu parhaiten, koska se sujuu. Toki välillä tulee vastaan ohje, joka tuntuu haastavalta, mutta haasteita pitää sopivassa määrin ollakin.  Nyt varastossa on lankoja yllinkyllin, joten vapaat hetket talvipäivinä sujuvat terapeuttisesti kutimien parissa. Nämä hempeät ylipolvensukat ovat minulla työn alla. Nämä teen tunnollisesti ohjeen mukaan Sinisukat- kirjasta. Ovat ehkä kauneimmat tekemäni sukat. Mutta tosiaan vielä kesken.  Tuo vaaleanpunainen pitsikuvio oli haastava opetella sanallisen ohjeen perusteella, mutta olen ylpeä itsestäni, kun en heittänyt pyyhettä kehään, vaan opettelin, kunnes oivalsin, miten se tapahtuu.