Tekstit

Näytetään tunnisteella Runo merkityt tekstit.

Miksi häpeän?

Kuva
Miksi me  niin kovin usein häpeämme sitä, mitä olemme, tai asioita, joihin elämä on meidät ajanut? Miksi emme uskalla kertoa hetkistä, jolloin menimme rikki, hetkistä, jolloin olimme heikkoja, epäonnistuimme, mokasimme? Ja kuitenkin, eikö juuri se, että uskaltaa olla heikko  toisen edessä, saa sen toisenkin kanssakulkijan ihan huokaisemaan helpotuksesta: minä en olekaan ainut! Eikö juuri se, että minä uskallan  olla rehellisesti se, mikä olen, heikkouksineni, kaikkineni, saa myös lähimmäiseni tuntemaan olonsa kotoisaksi, turvalliseksi minun lähelläni? Jos näin on, niin miksi ihmeessä  me häpeämme? - E-M.M -

Pääsiäisen lahja

Kuva
 Todellinen, luottavainen rauha syntyy siellä, missä on kuljettu läpi pimeimmän laakson. Todellinen rakkaus -  se, joka näkee sinne, minne ihmissydän ei näe.  Se, joka ymmärtää virheittemme, epäonnistumisiemme perimmäiset syyt, seuraukset, on jotain enemmän kuin ansaitsemme,  enemmän kuin saatamme käsittää.  Todellinen rakkaus Ei kysy minulta, mitä minä jaksan, osaan tehdä sen eteen. Todellinen rakkaus  meni ristille puolestani. Se ei vaadi minulta mitään.  Ja kuitenkin  on oltava aivan hiukan naiivi, aivan hiukan jotakin muuta, kuin mikä maailman silmissä on fiksua ja viisasta, jotta ymmärtää lahjan äärettömän arvon. Lahjan, joka vain tarvitsee ottaa vastaan. -E-M. M -

Yksi kiireetön ajatus

Kuva
  Joulurauha on vaikea löytää,  jos mielen maisema on levoton ja meluisa. Jospa sanoisin itselleni: Juo aamukahvisi rauhassa, älä murehdi leipomista, joulusiivoja, lahjoja, äläkä yritä  yksin ratkaista tämän  levottoman maailman ongelmia. Kyllä kaikki järjestyy. Anna sen sijaan itsellesi aikaa  hengähtää Laita puhelin sivuun, ikävät uutiset maailmalta ja kaikki muukin murhe, mille et mitään voi. Keskity olennaiseen: Se on  tämä hämäränsekainen aamuhetki tässä, mukillinen kahvia ja pieni, kiireetön ajatus. Se on se, kun sinä ja ajatuksesi kuljette samaa tahtia. Kumpikaan ei ole toisensa edellä.