Eikun vain elämää….

 (Tänään ennen kuoroharjoituksia mietin ylistämisen olemusta. Siitä pieni runo) Haluan ylistää Jumalaani. En siksi, että olisin jotenkin Niin suuri uskossani,  Niin täynnä voimaa ja varmuutta. Jos sitä ylistäminen vaatisi, en varmaan koskaan voisi  ylistykseen yhtyä. Mutta koska olen armahdettu syntinen.  Niin paljosta armahdettu, Vapaaksi ostettu. Koska tämmöisenäni kelpaan. Hänelle, joka on kaiken Luoja, Kuningasten Kuningas,  Herrojen Herra. Tämmöisenä heikkona, Vajavaisena, pienenä, arkana  Saan kuulua osaksi hänen valtakuntaansa . Olla osa Hänen suurta, pyhää suunnitelmaansa.   Ja kun tajuan, Että itsessäni en mitään, Mutta Hänessä Minulla on kaikki! Minulla, pienellä,  vähäpätöisellä  On Isäni valtakunnan kansalaisuus. Olen Hänen rakkautensa ja armonsa Ympäröimä. Kuinka voisin olla kiittämättä? Häntä ylistämättä? Jos avaan suuni ylistykseen,  kohotan käteni, en tee sitä näyttääkseni muille   En tee sitä itselleni, Vaan teen sen  tuntien pienuuteni Hänen suuruutensa edessä, Syntis

  Rakastan tehdä kirjoneulesukkia. Nämä valmiiksi saatuani en ollut aivan tyytyväinen, joten päätin pitää ne itse. Näihin otin vain hiukan mallia ohjeesta ja päästin mielikuvitukseni valloilleen ja lopputulos tuli ehkä liiankin kirjava.  Olen käsityöihmisenä hyvin villasukkakeskeinen. Niitä tehdessä rentoutuu parhaiten, koska se sujuu. Toki välillä tulee vastaan ohje, joka tuntuu haastavalta, mutta haasteita pitää sopivassa määrin ollakin.  Nyt varastossa on lankoja yllinkyllin, joten vapaat hetket talvipäivinä sujuvat terapeuttisesti kutimien parissa. Nämä hempeät ylipolvensukat ovat minulla työn alla. Nämä teen tunnollisesti ohjeen mukaan Sinisukat- kirjasta. Ovat ehkä kauneimmat tekemäni sukat. Mutta tosiaan vielä kesken.  Tuo vaaleanpunainen pitsikuvio oli haastava opetella sanallisen ohjeen perusteella, mutta olen ylpeä itsestäni, kun en heittänyt pyyhettä kehään, vaan opettelin, kunnes oivalsin, miten se tapahtuu.  

  Kahvikupin ääressä mietin, miten päivät, hetket, vuodet menevätkään joutuisaan. Lapsuuden jälkeen alkaa koulutie. Aivan yhtäkkiä huomaat olevasikin jo työelämässä, perustaneesi perheen, eikä niin pitkä siihen, kun olet saavuttanut keski-iän. Lapset lentäneet pesästä.  Terveys alkaa merkitä ulkonäköä enemmän. Arvot vakiintuvat. Elämän pienet hetket, toisten kanssakulkijoiden kanssa, monen seinän sisällä ja monissa eri maisemissa koetut, alkavat saada jotenkin syvemmän merkityksen.  Ja kuinka ne hetket onkin niin helppo heittää myös hukkaan:  -Murehtimalla asioita ja kuvittelemalla skenaarioita, jotka eivät  kuitenkaan koskaan edes tapahdu.  -Keskittymällä epäolennaiseen (kuten ruudun tuijottamiseen) olennaisen sijaan. Silloin on ehkä tärkeää määrittää uudelleen elämän olennaiset asiat! Ne voivat olla sinulle ja minulle ihan erialaisetkin, mutta jos oikein ajatuksella ne listaa, niin eikö vain löydy niistä yhteinen piirre: Ne ovat aivan yksinkertaisia! Joskus on jopa vaikea uskoa, että

 Miten ihanaa haaveilla.❤️ Pitää kyllä laittaa jäitä hattuun, eikä saa rakastua liikaa, jos joku ehtii ensin ja nappaakin nenän edestä... 😯 (Asuntoja katsellaan ja vertaillaan. Yhdessä fiilistellään aviomiehen kanssa).  Jännää kuvitella itsensä asumassa aina kyseisessä kodissa, miettiä, miten laittaisi huonekalut, millainen matka olisi mihinkin, millainen ympäristö lähellä.  Ja mies tietysti laskee niin kustannuksia kuin autojen säilytysmahdollisuutta. Tässä me kuitenkin vielä. Omassa tutussa kodissa, takkatulen ääressä haaveillaan.

 Nyt taas kirjoitan aiheesta, mistä olisi kyllä viisainta olla hiljaa...muttakun ei pysty. 😬🙈 Presidenttitentti.  Eilinen tentti oli jotenkin kiva ja Jutta Urpilaisen asenne semmoinen välittävä ja aito, että pikku demari minussakin nosti päätään. 👍  Tänään minua ihmetyttää eniten se, että miksi ihmeessä Jussi Halla-Ahon kohdalla tentti meni aivan toisin...ainakin aluksi se meni aivan iholle ja henkilökohtaisuuksiin? Ei eilisessä tentissä saatettu Juttaa noin viheliäisten kysymysten eteen kuin tänään Jussi. 😮  Nyt pikku perussuomalainenkin minussa nostaa päätään ja miettii syitä tämmöiseen ykeiseen asenteeseen joka monilla on tämän puolueen edustajia kohtaan.  Jussi Halla-Aho (samoin kuin perussuomalaiset muutenkin), puhuu monessa asiassa niin kovin totta ja on ehkäpä karunkin rehellinen ja suora. Miksihän sellainen totuuden puhuminen on niin epäsovinnaista ja epämuodikasta? Ja miksi perussuomalaiset ovat kuin koulukiusattuja, joiden kiusaamisesta kiusaajat saavat jotakin tyydytyst

Mietin tässä vuoden vaihduttua, että millaista olisi, kun olisi jokainen kaappi ja laatikko järjestyksessä. Tietäisi justiin ja tarkasti, mitä missäkin on. Jokainen valokuva, jokainen nuotti olisi huolellisesti arkistoitu. Ja vielä kun oma elämä olisi yhtä järjestyksessä. Kalenterissa juuri sopivasti tilaa ja sopivasti rientoja. Sillä tavoin, että ei tulisi koskaan stressiä.  Oma kroppa ja mieli voisivat myös hyvin. Olisi sopivasti treeniä ja sopivasti lepoa. Ja ruokavalio kunnossa.  Eikös se olisi toiveiden täyttymys! Täydellistä elämää täydellisessä ympäristössä ja täydellisen hyvinvoivana? Ajattelin jo, että otanko tällaisen uudenvuoden tavoitteen... Sitten tulin järkiini: Eihän tuommoinen ole elämää ollenkaan, kun kaikki virheet, sotkut, epätäydellisyys ja murhe on siivottu pois!  Elämän kauneus kumpuaa valon ja varjon, sileän ja rosoisen, puhtaan ja likaisen, syntymän ja kuoleman, ilon ja surun leikissä, missä vuoroin toinen johtaa, sitten taas toinen tulee esiin.  Sitä on oikea