Mitä on ylistys?

 (Tänään ennen kuoroharjoituksia mietin ylistämisen olemusta. Siitä pieni runo)

Haluan ylistää Jumalaani.

En siksi, että olisin jotenkin

Niin suuri uskossani, 

Niin täynnä voimaa ja varmuutta.

Jos sitä ylistäminen vaatisi,

en varmaan koskaan voisi 

ylistykseen yhtyä.

Mutta koska olen armahdettu syntinen. 

Niin paljosta armahdettu,

Vapaaksi ostettu.

Koska tämmöisenäni kelpaan.

Hänelle, joka on kaiken Luoja,

Kuningasten Kuningas, 

Herrojen Herra.

Tämmöisenä heikkona,

Vajavaisena, pienenä, arkana 

Saan kuulua osaksi hänen valtakuntaansa .

Olla osa Hänen suurta, pyhää

suunnitelmaansa.  

Ja kun tajuan,

Että itsessäni en mitään,

Mutta Hänessä

Minulla on kaikki!

Minulla, pienellä,  vähäpätöisellä 

On Isäni valtakunnan kansalaisuus.

Olen Hänen rakkautensa ja armonsa

Ympäröimä.

Kuinka voisin olla kiittämättä? Häntä ylistämättä?

Jos avaan suuni ylistykseen, 

kohotan käteni,

en tee sitä näyttääkseni muille  

En tee sitä itselleni,

Vaan teen sen 

tuntien pienuuteni Hänen suuruutensa edessä,

Syntisyyteni Hänen pyhyytensä edessä,

Voimattomuuteni Hänen voimansa saattelemana, vahvistamana 

Ja kurjuuteni Hänen suuren rakkautensa 

Peittämänä.

Siksi. Ja vain siksi

keskellä ilon, keskellä suurimman murheen

Hiljaa itsekseni, tai suuren joukon ympäröimänä, 

Pääni itkien alas painaen, polvistuen,

Tai käteni riemusta kohottaen, tanssien ja laulaen

minä Herraani ylistän.