Joulumyyjäisiä ja kodin pukemista jouluasuun

Tänään paikkakunnallamme oli myyjäiset yhtä aikaa ainakin kolmessa paikassa. Sen lisäksi, että mukaan tarttui vakuumipakattu lämminsavulohi, ylämaankarjan lihasäilyke, joulukukka-asetelma, kankaiset lahjapussukat ja joitakin arpajaisvoittoja, oli kivoja kohtaamisia. Väkeä oli paljon liikkeellä. 

Jotenkin olen päässyt jo siihen vaiheeseen, että joulustressiä ei ainakaan juuri nyt ole ollenkaan. Jotakin on tullut tehtyä itse, jotakin ostettua, vähän siivottua. Ei liikaa hössötystä mihinkään suuntaan. Joka vuosi se joulu on tullut taianomaisine tunnelmineen, oli sen eteen sitten tehnyt paljon tai vähän työtä. 

On ihana laittaa kotiin joulukoristelua. Kotimme oli jo melko pelkistetyn näköinen, kun se stailattiin myyntikuvia varten. Kotimmehan on nyt ollut jo vähän yli kaksi viikkoa Etuovessa. Nyt se on kuitenkin taas koristeltu jouluasuun, eikä voi sanoa enää että olisi mitenkään minimalistista. No, minimalistia minusta ei saa tekemälläkään. Sen verran paljon olen viehtynyt kauniisiin esineisiin.  Kuitenkin osaan onneksi myös luopua tavarasta, joten kotimme ei näytä koskaan myöskään himohamstraajan kodilta- onneksi. Ei edes jouluna.

Kyllä valokoristeet tuovat niin paljon valoa ja tunnelmaa kotiin nyt, kun päivän valoisa aika on todella lyhyt. Miten ihanaa onkaan, että juuri vuoden pimeimpänä aikana vietetään joulun juhlaa. 

Ehkäpä huomenna pääsee ihan kunnolla joulun tunnelmaan, kun saa laulaa kirkossa Kauneimpia joululauluja.  Minulla on huomenna kaksi esiintymistä kahdessa eri joululaulutapahtumassa- kahden eri musiikkikokoonpanon kanssa. 

Mutta tänään otan rennosti, fiilistelen joulua täällä kotona, ehkäpä vielä illalla glögiä ja pipareita, saunassa kävimme jo aamulla. 

 


 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meneekö joulu pilalle pakettien vuoksi?

Meidän vanha keittiö :)

Vuoden viimeisiä vieraita...