Mietteitä kahvikupin ääressä

 Tänään olen siivonnut kaappeja ja heittänyt pois tarpeetonta tavaraa. Ruokakaapistakin löytyi yllättävän paljon vanhaksi menneitä ruokatarvikkeita.

Ruokaa on ikävä heittää menemään. Johtuuko siitä, että varhaislapsuudessa vietin paljon aikaa mumman ja paapan kanssa, sota-ajan nähneiden ja he kasvattivat minut siihen, että ruokaa ei ole hyvä heittää menemään.

Ei ole kovin kaukaa haettua, että vielä minun elinaikanani tulee pula ruuasta. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä lähiaikoina. Ja toivottavasti kotimainen ruuantuotanto saadaan pelastettua. Sitä ennen. 

Minä en mielelläni enää kuuntele uutisia.  Ne saavat minut vain niin huolestuneeksi, ellei epätoivoiseksi. Minulle riittää,  kun selaan netistä päivän uutisotsakkeet ylimalkaisesti.  Ennen minua kiinnostivat uutiset, nyt ne ahdistavat.

Arkea on elettävä, vaikka maailmalla tapahtuisi mitä. Ja omaan arkeen voi vaikuttaa! Samoin kuin omiin ajatuksiin.

Kun arjessa on sopivasti mielekästä tekemistä, sopivasti lepoa, sopivasti sosiaalisuutta ja sopivasti yksinoloa, riittävästi virikkeitä, mutta ei liikaa, minä voin hyvin. Jos tämä balanssi jossakin kohtaa ontuu, stressaannun. 

Se stressaa, jos kaikkea on liikaa. Mutta myös tekemättömyys stressaa, kun se ei ole vapaaehtoista ja toivottua. Ihmisellä pitää olla tekemistä, pitää olla unelmia ja pitää olla heitä, keiden kanssa unelmia toteuttaa.