Ajatuksia itsenäisyyspäivän jälkeen


 Ulkona sataa hiljalleen pakkaslunta ja maa on jouluisen valkoinen. On edetty jo itsenäisyyspäivään ja siitäkin eteenpäin. Eilen leivoin pipareita. Pipareiden leipominen itsenäisyyspäivänä on perinne.  Nyt en jaksanut tehdä itse taikinaa, kun laiskuus iski siinä kohtaa. Laitoin kuitenkin ruuaksi karjalanpaistia ja leivoin karpalosämpylöitä. 




Kävimme myös kyläilemässä mieheni sukulaisten luona eilen. Juttelimme mm. siitä, että suvun nuoretmiehet aloittavat armeijan 8. tammikuuta.

Illalla linnanjuhlia katsoessa eniten puhuttelivat sotaveteraanit. Minä olen saanut lapsena viettää paljon aikaa isovanhempieni kanssa, joten sota-aika ei ole minulle aivan vieras aihealue. Myös syvä isänmaan kunnioittaminen ja sellainen kansallistunto on syttynyt minunkin sydämessäni jo lapsuudessa.

Miten pidämmekään kaikkea tätä liiankin itsestäänselvänä! Oikeasti jokaisesta rauhan ja itsenäisyyden päivästä on oltava kiitollinen. Se ei ole itsestäänselvää. Uskon, että jokainen, joka vähänkin seuraa uutisia, on joutunut näinä päivinä siihen havahtumaan. 

Kunpa meillä olisi vielä yhtä vahvat arvot ja yhtä suuri isänmaanrakkaus ja taistelutahto kuin vajaa sata vuotta sitten!  

Ja kunpa kansakuntana yhä varjeltuisimme pahalta.

Kiitollisena kuuntelin Veteraanin iltahuutoa:


"..Lapset ja lastenne lapset:

teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, 

kohta poissa on veljet,

Muistakaa, heille kallis on maa.

Kertokaa lastenlapsille lauluin

Himmetä ei muistot koskaan saa..."

❤️🇫🇮



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meneekö joulu pilalle pakettien vuoksi?

Meidän vanha keittiö :)

Vuoden viimeisiä vieraita...