Iloinen joulutohina alkaa muuttua rauhalliseksi arjeksi

 

Lapseni oli tyttöjensä kanssa meillä mummolassa joulun vietossa. On ihana siirtää jouluperinteitä seuraaville sukupolville.  

Kahdeksanvuotias lauloi niin  rohkeasti joulupukille.  Pian viisivuotias oli innokas lahjojen jakaja. Molemmat olivat niin vaikuttuneita pikku lahjoistaan. Sitähän nämä pienimmät eniten joululta odottavat: että joulupukki tulisi ja toisi lahjoja. Ja tulihan hän, oikein  muori mukanaan. 

Jouluateria isolla porukalla on minulle yksi joulun kohokohta. Nyt tajusin, että minä olen se suvun isoäiti, jonka keittiössä syödään jouluateria. Silloin aiemmin olikin niin helppoa, kun sai mennä valmiille, oman äidin laittamalle.  

Nyt oma äitini viettää joulua ulkomailla veljeni perheen kanssa. Hieman kävi kateeksi, kun tuli kuvia jouluaattona uimarannalta. Mutta kyllähän tämä pohjolan pimeä ja luminen joulu on kuitenki  se aito.

Siitäkin huolimatta, että lasten iltavilli ja juokseminen välillä koetteli vähän kärsivällisyyttä, kun se on niin poikkeavaa meidän normaalista arjesta,  joulu olisi ollut köyhä ilman lapsia ja heidän aitoa jouluiloaan. 

Tänään sitten koittaa arki, kun lapset lähtevät äitinsä kanssa junalla kohti pohjoista. 

Huokaisen varmaan haikeana, kun alan koota leluja ja petejä pois.